Kirjoitettu 29.1.2024

Kanta-Hämeen PerusNaiset ry järjestäytyi

Kanta-Hämeen PerusNaiset ry järjestäytyi 27.1.2024 Hattulassa
Alueyhdistystä johtaa 2023 syyskokouksessa puheenjohtajaksi valittu Jaana Oravisjärvi Janakkalasta. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Marjaana Sallinen Hausjärveltä ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Pia Kuparinen Forssasta. Sihteerinä jatkaa Marjut Lehtinen Hämeenlinnasta ja taloudenhoitajaksi valittiin Jaana Laine Hämeenlinnasta.
Kirjoitettu 7.4.2023

Perussuomalaisten uudeksi eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi valittiin Lulu Ranne Hämeenlinnasta.

Kirjoitettu 15.1.2023

Turengin tupailta 15.1.2023

Tupaillan aiheena oli Pelasta Suomi konkurssilta.

Paikalle oli saapunut runsaasti räntäsadetta pelkäämättömiä ihmisiä.

Tällä kertaa tilaisuuden alustajina olivat kansanedustaja/eduskuntavaaliehdokas Lulu Ranne sekä eduskuntavaaliehdokas Miko Bergbom Sastamalasta. Miko toi tilaisuuteen nuorison näkökulmaa. Hämeen vaalipiirin kansanedustajaehdokkaat Pia Kuparinen, Mira Nieminen ja Mika Lartama olivat paikan päällä ja esittelivät omia vaaliteemojaan.

Paikalla oli runsaasti kuulijoita keskustelemassa tärkeistä aiheista, kuten koulutuksesta sekä energiapolitiikasta.

Tapahtuman järjesti Kanta-Hämeen PerusNaiset yhdessä Janakkalan Perussuomalaisten kanssa.
Kiitos myös Marko Ojaselle että saimme järjestää tilaisuuden Paratiisi pubissa.

Kirjoitettu 24.10.2022

Kanta-Hämeen Perusnaisten uusi hallitus ja syyskokouksen kannanotto

Kanta-Hämeen Perusnaiset piti syyskokouksensa 16.10.2022 Janakkalassa.

Syyskokous valitsi kansanedustaja, eduskuntaryhmän 2.vpj Lulu Ranteen jatkamaan alueyhdistyksen puheenjohtajana. Hallituksen jäseniksi valittiin Eila Kotala ja Pirjo Mettala Hämeenlinnasta, Jaana Oravisjärvi Janakkalasta, Jaana Laine Hattulasta, Pia Kuparinen Forssasta, Nina Onnela Riihimäeltä sekä Marjaana Sallinen Hausjärveltä. Valinnat olivat yksimielisiä.

– Kanta-Hämeen Perusnaisiin kuuluu erilaisilla taustoilla varustettuja, kaikenlaista kokeneita naisia, jotka puolustavan tavallista, kohtuuhintaista ja turvallista arkea. Me elämme keskellä ruuhkavuosia, eläkeikää, yrittäjyyttä, jatkuvaa oppimista, surua, onnea ja tätä päivää. On hienoa olla osa tätä jalat maassa olevaa tulevaisuutta rakentavaa, ahkeraa joukkuetta, toteaa Ranne.

Kanta-Hämeen Perusnaisten syyskokouksen kannanotto.

Kanta-Hämeen Perusnaiset vaatii suomalaisten arjen pelastamista – Suomi ei saa viedä leipää kansalaistensa suusta

Jokaisella suomalaisella on oikeus elää arkeaan rauhassa. Ilman jatkuvaa huolta siitä, miten seuraavana päivänä tai seuraavassa kuussa selviää laskuistaan, elämisen välttämättömistä menoista.

Marinin hallitus on kuitenkin kurjistanut kansalaisten arkea urakalla. Ostovoima on romahtanut, mutta hallitus ei siitä piittaa. Se vaatii edelleen kansalaisia kiristämään vyötä, vaikka hallitus on itse ylikireällä ilmastopolitiikallaan kiihdyttänyt liikkumisen, syömisen ja asumisen kustannusten nousua.

Valtion velka tulee paisumaan Marinin hallituksen päätöksillä noin 100 miljardista eurosta yli 150 miljardiin. Kun uusista menoista perataan pois puolustus- ja koronamenot, tulee hallitus polttamaan omilla valinnoillaan noin 20 miljardia euroa kaikkeen mahdolliseen. Se lähettää miljardeja ulkomaille ja on paisuttanut julkishallinnon omia kustannuksia maailman korkeimmiksi. Hallitus ei suostu luopumaan mistään vaan elää yli varojensa niin, etteivät rahat riitä valtion tärkeimmistä ydintehtävistä, kansalaisten terveydestä, turvallisuudesta ja tulevaisuudesta huolehtimiseen.

Arjen kallistumisessa eivät auta hallituksen vaalitemput eläkkeiden ja palkkojen muutamien prosenttien korottamisesta tai tukien kasvattamisesta, koska elämisen hinta kasvaa näitä paljon enemmän. Mitä paisuneempi ja tehottomampi julkinen talous on, sitä enemmän se nostaa arjen kustannuksia ja vaatii veroja ja velkaa, jotka revitään kansalaisten selkänahasta.

Kodeissa eletään jo nyt suu säkkiä myöden, mutta Marinin hallitus ei ole edes yrittänyt tasapainottaa julkista taloutta, joka lopulta ratkaisee sen, minkä hintaista ja kuinka sujuvaa kansalaisten arki on.

Kanta-Hämeen Perusnaisten vaati suomalaisten arjen pelastamista. Julkiset menot ja tekemiset on pistettävä tärkeysjärjestykseen. Julkisen sektorin on aloitettava säästäminen välittömästi, jotta kansalaisten ei tarvitse säästää itseään kuoliaaksi.

Kirjoitettu 9.1.2022

PerusNaiset aluevaaleissa 23.1.2022

Kirjoitettu 20.11.2021

PELASTETAAN NUORET MIEHET JA PAPPARAISET!

Suomalaisten nuorten ja ikämiesten elintapoihin, terveyteen ja sosiaalisiin suhteisiin liittyy jo nyt vaikeita yhteiskunnallisia ongelmia.

Miesten elinajanodote on Pohjoismaiden matalin.

15-64-vuotiaiden miesten kuolleisuus on kaksinkertainen naisiin verrattuna.

65 vuotta täyttäneistä vain 44% on miehiä, mutta harvaan asutulla maaseudulla heitä on selkeä yliedustus, yli puolet.

58,3% harvaan asutun maaseudun 16-24-vuotiaiden väestöstä on miehiä.

Hallituksen hyvinvointialueuudistus uhkaa johtaa maaseudun sotepalveluiden alasajoon ja keskittämiseen taajamiin.

Nuoret miehet ja papparaiset, älkää jääkö heitteille. Naiset, miesten tasa-arvo kaipaa teidänkin panostanne.

Säilyttäkää maaseudun palvelut, äänestäkää aluevaaleissa Perussuomalaisia.

Hyvää miestenpäivää!

Kirjoitettu 20.11.2021

RAHAT JA HENKI

Kuinka kauan kestää, ennen kuin ambulanssi ehtii papan luo Lopen Pilpalaan?

Kuinka pitkään taapero huutaa yöllä autossa korvakipua ennen kuin pääsee Humppilasta päivystykseen?

Kuinka raivokkaasti tulipalo riehuu ennen kuin palomiehet ehtivät apuun Lammin Porraskoskelle?

KUINKA MONI JÄÄ VAILLE TARVITSEMAANSA APUA ENNEN KUIN ON LIIAN MYÖHÄISTÄ?

Kaikesta tästä on kyse 23.1.2022 pidettävissä aluevaaleissa, jolloin talousvaikeuksissa olevien kuntien sote-palvelut ja sairaanhoitopiirien palvelut yhdistetään. Lopputuloksena on heikossa hapessa oleva hyvinvointialue, joka vastaa terveyteen ja henkeen liittyvistä palveluistasi.

Kanta-Hämeessä vaaleissa päätetään, kenelle annetaan vastuu ja valta päättää lähes 700 miljoonan euron vuotuisten sosiaali-, terveys- ja pelastusmenojen käytöstä.

Kanta-Hämeen PerusNaiset toteaa, että aluevaltuustoilla on kaksi keskeistä tehtävää. Ensimmäinen on turvata tarvittavat matalan kynnyksen lähipalvelut. Toinen on uudistaa sotea niin, että kantahämäläiset ovat entistä terveempiä, entistä pidempään, jolloin sotemenot saadaan kuriin. Jotta näissä tehtävissä onnistuttaisi, eikä lopputuloksena olisi lähipalvelujen alasajo ja kokonaisveroasteen korotus, vaaditaan johtamisen ja organisoinnin merkittävää uudistamista.

Muutaman kerran vuodessa kokoontuvasta hyvinvointialueen valtuustosta ja kuukausittain kokoontuvasta hallituksesta uhkaa kuitenkin tulla lähinnä virkamiesten kumileimasimia. On myös olemassa selkeä riski sille, että virkajohtopyramidi paisuu joka suuntaan, eikä poliittisella hallituksella ole eväitä ohjata virkamiehiä.

Kanta-Hämeen PerusNaiset toteaa, että hyvinvointialueen hallitukseen on saatava kokoonpano, joka kykenee ottamaan johtamisen omiin käsiinsä virkamiehiltä. Johtamaan aluetta niin, että kantahämäläiset ovat entistä terveempiä, sekä hillitsemään ja jopa laskemaan yhteiskunnan kokonaiskustannuksia. Tähän työhön ei kaivata hillotolppamiehiä tai kaverinaisia vaan sitoutuneita, selkärankaisia ja osaavia ihmisiä.

Koska kantahämäläisten rahat ja henki ovat meille elintärkeitä, on äänestäminen aluevaaleissa tärkeämpää kuin koskaan.

Lisätietoja:

Lulu Ranne 040-586 4644

Kirjoitettu 7.11.2021

Kanta-Hämeen PerusNaiset ry piti syyskokouksen ja järjestäytymiskokouksen sekä teki henkilövalintoja.

MEDIATIEDOTE 7.11.2021

Kanta-Hämeen PerusNaiset ry piti syyskokouksen ja järjestäytymiskokouksen sekä teki henkilövalintoja.

Henkilövalinnat:

puheenjohtaja kansanedustaja Lulu Ranne (Hämeenlinna)

1. varapuheenjohtaja Pia Kuparinen (Forssa)

2. varapuheenjohtaja Sini Pajukangas (Janakkala)

sihteeri ja taloudenhoitaja Marjut Lehtinen (Hämeenlinna)

Hallituksen muut jäsenet: Aila Aaltonen (Hämeenlinna), Tea Jaakkola (Forssa), Elise Lehtinen (Janakkala), Pirjo Mettala (Hämeenlinna), Kirsi Mäkilaine (Loppi), Nina Onnela (Riihimäki), Marjaana Sallinen (Hausjärvi).

Valinnat olivat yksimielisiä.



Kanta-Hämeen PerusNaiset ry

Lisätietoja: 2. varapuheenjohtaja Sini Pajukangas p. 0456308016

Kirjoitettu 1.6.2021

Mielipiteen ja uskonnon vapaudesta

Edellisellä viikolla Hämeen Sanomien mielipidepalstalla sekä 22.5. lauantain Ajastimessa on käsitelty useaan otteeseen kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan nostettuja syytteitä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Me allekirjoittaneet haluamme tuoda esiin näkökulmia, joiden vuoksi jokaisen Suomen lakien alamaisen tulisi olla asiasta kiinnostunut, halusi tai ei.

Ensimmäiseksi erittäin merkittävää on se, että valtakunnansyyttäjän tulkinnan mukaan syytekynnys on ylittynyt.

Valtakunnansyyttäjä on valtakuntamme syyttäjälaitoksen ja kaikkien syyttäjien johtaja, joka voi halutessaan ottaa jonkin syyteen ajamisen käsiteltäväkseen. Kiistatonta on, että Räsäsen tapauksessa näin tapahtui. Valtakunnansyyttäjä on 29.4.2021 päivätyn Syyttäjälaitoksen tiedotteen mukaan päättänyt nostaa syytteet kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan kolmessa asiakohdassa. Osa Räsäsen lausunnoista on vuodelta 2003 ja yksi tutkittava Twitter-viesti kritisoi kirkon päätöstä osallistua Pride-tapahtumaan. Valtakunnansyyttäjä katsoo, että Räsäsen syytekohdissa tarkemmin eritellyt lausumat ovat omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja vihaa homoseksuaaleja kohtaan.

Räsänen itse toteaa kommenttina HäSa 20.5.2021 kirkolliskokousedustajien Aulis Ansaharjun ja Timo Kauniston mielipidekirjoituksiin, ettei ole missään yhteydessä sanonut osaa syytekohdissa erikseen yksilöityjä lausumia. HäSa 22.5 Ajastin – osiossa julkaistun artikkelin mukaan Räsänen on käynyt kuulusteltavana kahdesti ennen syytteiden nostamista. Lienee todennäköistä, että hän on tässä yhteydessä esittänyt edellä mainitut, helposti digitaalisista radio- ja tv- lähetyksistä todennettavissa olevat seikat.

Räsäsen mukaan asiakokonaisuuteen liittyvien ensimmäisten kuulemisten perusteella poliisin päätti, ettei edes esitutkintaa tule aloittaa perustellen asiaa seuraavasti: ”Mikäli esimerkiksi joidenkin Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, olisi myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena rangaistava.” Tämän jälkeen valtakunnansyyttäjä kuitenkin päätti vastoin poliisin päätöstä esitutkinnan aloittamisesta sekä sen valmistuttua syytteen nostamisesta.

Toiseksi tulee kiinnittää huomiota siihen, ketä vastaan syyte on nostettu.

Päivi Räsänen on toiminut yli 20 vuotta kristillisiä arvoja edistävän puolueen kansanedustajana sekä noin vuosikymmenen sen puheenjohtajana. Lisäksi Räsänen on toiminut poliisiasioista vastaavana sisäasianmisterinä Kataisen/Stubbin hallituksessa. Hän on tunnustuksellinen kristitty, joka on tuonut vakaumuksensa esille myös julkisuudessa. On ilmeistä, että Räsäsen näkemykset sijoittuvat jatkumolla arvokonservatiiviseen, jopa vanhoilliseen laitaan, eivätkä välttämättä ole ajassamme valtavirtaa edes evankelis-luterilaisen kirkkomme sisällä. Uskonoppiin mitenkään kantaa ottamatta lienee niin, että uusista käännöksistä huolimatta Raamatun perusopetukset eivät ole vuosikymmenien tai -satojen aikana merkittävästi muuttuneet.

Sama ei päde maamme lainsäädäntöön, eikä laeista tehtävään tulkintaan. Valtakunnansyyttäjän tiedotteen mukaan Räsäsen lausumat loukkaavat homoseksuaalien yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa, joten ne ylittävät sanan- ja uskonnonvapauden rajat. Toisin sanoen kyse on siitä, miten laajaksi sanan- tai uskonnonvapaus Suomessa määritellään ja valtakunnansyyttäjän tavoitteena on asettaa näille rajat. Huomionarvoista on se, että valtakunnansyyttäjä haluaa hakea sanan- ja uskonnanvapauden rajoja nimenomaan maamme valtauskonnon arvokonservatiivisen edustajan sanomisien kautta. Historiallisesta näkökulmasta tämä on nurinkurista, koska kiistatonta lienee, että kristinuskolla on ollut merkittävä vaikutus länsimaiseen käsitykseen ihmis- ja perusoikeuksista, myös Suomessa.

Tavallisen tapakristityn näkökulmasta jo Räsäsen syytteeseen asettaminen suitsii tehokkaasti kristinuskoon tai kristillisiin perinteisiin liittyvien mielipiteiden esittämistä. Sitä kutsutaan itsesensuuriksi.

Räsänen kertoo HäSa 22.5. artikkelissa poliisikuulusteluiden olleen perusteellisia. Kuulusteluissa keskusteltiin perusteellisesti mm. Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun sanomasta. Miten yksikään häissä, hautajaisissa ja jouluna kirkossa käyvä jatkossa uskaltaa siteerata tai julkaista muutamia päähän jääneitä Raamatun lauseita tai ottaa kantaa esimerkiksi lapsensa uskonnon opetukseen, ellei ole aivan varma siitä, että rippikoulussa opetettu Raamatun tulkinta on varmasti ajan hengen ja lain tulkinnan mukainen?

Useimmat meistä lienevät kuten väitetty perinteinen virkamies, eli kun et sano mitään, et tee myöskään virheitä. Oppineet ottakoon kantaa. Merkille pantavaa on myös evankelis-luterilaisen kirkon korvia huumaava hiljaisuus asian tiimoilta.

Kolmanneksi tulee kiinnittää huomiota siihen, että osa Räsäsen syytekohdista koskee 18 vuotta sitten julkaistua mielipidekirjoitusta ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”.

Valtakunnansyyttäjän MTV Uutisille 4.11.2019 antaman vastauksen mukaan kiihottaminen kansanryhmää vastaan on jatkuva rikos, eli se tapahtuu niin kauan aikaa, kun viesti tai kirjoitus on yleisön saatavilla. Sen vanhenemisaika alkaa vasta, kun (viesti) on poistettu. Valtakunnansyyttäjän mukaan rikos ei ole vanhentunut, koska kirjoitus on tällä hetkelläkin yleisön saatavilla.

Rikoslain muuttamisesta annettu laki, jonka 11 luvussa säädetään sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, tuli voimaan vuonna 2011. Tämä on yhdeksän vuotta Räsäsen kirjoituksen julkaisemisen sekä 379 vuotta ensimmäisen (koko) Raamatun suomennoksen jälkeen.

Taannehtiva laki on länsimaisten oikeusperiaatteiden vastainen asiantila, jossa aikaisemmin tehty teko tuomitaan teon jälkeen säädetyn lain tai asetuksen mukaisesti. Tällöin voidaan jälkeenpäin nostaa syyte ja tuomita sellaisesta teosta, joka tekohetkellään ei ole ollut rikos. Suomessa taannehtivaa oikeutta on käytetty esimerkiksi vuoden 1918 valtionrikosoikeuksissa kuolemantuomion osalta sekä vuoden 1945 sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Omana aikanaan kutakin edellisistä perusteltiin sen ajan poliittisten realiteettien huomioimisella. Jälkikäteen arvioiden ne eivät kuitenkaan välttämättä ole olleet aivan demokratiamme kunniakkaimpia hetkiä.

Lopuksi haluamme alleviivata sitä, että Päivi Räsäsen oikeudenkäynti tulee olemaan merkittävä ennakkopäätös suhteessa mielipiteen- ja uskonnonvapauteen. Kyse ei ole pelkästään yhden epämuodikkaan änkyräkristityn ansaitusta ojentamisesta, vaan laajemmin maallikoiden oikeudesta osallistua vaillinaisinkin tiedoin julkiseen keskusteluun sekä esittää Raamattuun perustuvia uskonnollisia näkemyksiä.

Oli Päivi Räsäsen mielipiteistä mitä mieltä tahansa, ihmisenä hänelle kuuluu tässä prosessissa kaikki mahdollinen tuki ja myötätunto.

 

Marjo Lindgren

Aila Aaltonen

Marjut Lehtinen

Pirjo Mettala

Emmi Rantanen

Jaana Rusko-Laitinen

Ulla-Maija Silven

Lulu Ranne

PS vaaliehdokkaat Hämeenlinna

 

Jaana Laine

PS vaaliehdokas Hattula

 

Sini Pajukangas

Kanta-Hämeen PerusNaiset ry hallituksen jäsen, 2. varapj Janakkala

 

Marjaana Sallinen

PS vaaliehdokas Hausjärvi

 

Kirjoitettu 25.12.2018

Kirjoitettu 22.6.2018

Rentoa Juhannusta

Kirjoitettu 9.6.2018

KantaHämeen PerusNaisten pj Lulu Ranne ja jäsen Pia Kuparinen ehdolle eduskuntaan 2019

Perussuomalaisten Hämeen piiri ry.

Piirin ylimääräinen kokous, Loppi

Mediatiedote 9.6.2018

Julkaisuvapaa

PERUSSUOMALAISTEN HÄMEEN PIIRI NIMESI EDUSKUNTAVAALIEHDOKKAITA

Perussuomalaisten Hämeen piiri nimesi piirin ylimääräisessä kokouksessa Lopella lauantaina 9.6. ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaansa. Valituiksi tulivat seuraavat henkilöt:

Asikkala: MIRA NIEMINEN

Forssa: PIA KUPARINEN

Hattula: SAMI HUHTALA

Heinola: MARKO HEINO

Hollola: JARI RONKAINEN

Hämeenlinna: LULU RANNE

Lahti: RAMI LEHTO

Riihimäki: JARI HEIKKINEN

Onnittelut valituille ehdokkaille.

Ylärivi:Marko Heino, Jari Ronkainen, Rami Lehto, Jari Heikkinen, Sami Huhtala

Alarivi: Pia Kuparinen, Lulu Ranne, Mira Nieminen

Kuva: Sini Pajukangas

*********************************

Kirjoitettu 15.11.2013

Ajankohtainen asia 1

Ajankohtaisilla asioilla voidaan nostaa esille esimerkiksi tietoa muutoksista hallituksessa, uusista poliittisista voitoista tai muista vastaavista asioista, jotka ovat tapahtuneet äskettäin tai tapahtuvat aivan pian. Etusivulla näkyy kerralla kaksi ajankohtaista asiaa julkaisujärjestyksessä.

Etusivun asettelut vaativat toimiakseen, että sivustolla on kerrottavanaan vähintään kaksi ajankohtaista asiaa. Näitä kannattaa siis olla. Mahdollisuutta vanhempien ajankohtaisten asioiden arkiston selaamiseen ei toistaiseksi ole, mutta sellainen on mahdollisesti tulossa.

Kirjoitettu 15.11.2013

Ajankohtainen asia 2

Tässä on ajankohtainen asia, jonka johdanto erotettu erota ote-työkalulla. (lisää…)